keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Se on meidän!

Jätimme tarjouksen saaristolaistilasta, jota olemme viime viikkoina Tammisaaren saaristossa käyneet katsastamassa, ja josta olemme tehneet erinäisiä korjaus-, entisöinti- ja kululaskelmia alkusyksyn pitkinä iltoina. Vain vähän aikaa sitten saimme tietää, että tarjouksemme meni läpi ja tänään teimme lopulliset kaupat! Huh, tuntuu huikealta. Jo yli kymmenen vuotta sitten, kun purjehdimme ekalla purjeveneellämme, aloimme puhua omasta "purjehdustukikohdasta". Kaikkea ei voi saada, ja nyt, kun ei ole venettä, saimme tämän. Saaristolainen kalastajatila tuntuu pieneltä helmeltä, vaikka sieltä täältä vähän repsottaakin, eli hommaa sen parissa riittää. Ehkä joskus meillä on vielä se purkkarikin, jonka ankkuroida lahdelle, joka on suojaisa kaikilla mahdollisilla tuulilla. Uskomaton paikka. Kaikki purjehduskaverimme ovat jo ilolla toivottaneet tämän tukikohdan tervetulleeksi pysähdyskohdaksi matkalla pääkaupunkiseudulta kohti länttä. 

Suurin kimmoke tarttua tähän juuri nyt oli meillä kuitenkin se tosiasia, että pojat harrastavat kilpajollailua nyt seuraavat 4-5 vuotta niin aktiivisesti, että suurin osa matkapurjehdusajasta menee joka tapauksessa kesäaikana tähän toimintaan. Sen haluamme ehdottomasti lapsillemme tarjota. Miksi hankkia venettä laituriin seisomaan, kysyimme itseltämme. 

Tämän kaltaisen saaristopaikan hankinnassa meillä ideana on siis se, että työrytmiä - kevät- ja syyskautta - saa katkaistua sillä, että on oma viikonloppupaikka, jossa voi nauttia luonnosta, merestä ja kalastuksesta ulkosaaristossa. Koiran kanssa olemme joka tapauksessa luuhanneet pitkin rannikkoalueiden metsiä viime vuodet tällä mentaliteetilla. Miten ihana ajatus nyt onkaan se, että voi lähteä omille maille rämpimään. 

Mutta toisaalta, JOS lähivuosina kuitenkin meille tulee mahdollisuus veneen hankintaan, tämä projekti ei meidän mielessä silti kilpaile kesämökkiajatuksella purjehduksen kanssa. Lähdimme saaritilaan siis "purjehdustukikohta" -ajatuksella. Jos meillä jonain päivänä on matkavene, sillä matkataan kesäkaudet ja saaristotila saa odottaa purjehtijaansa. Aivan ihana kommentti muuten eräältä ystävältämme tulikin onnittelujen kera: "kyllä purjehtijakin satamansa tarvitsee". Juuri näin se on.  Tänään olemme kohottaneet lasit punaviiniä kaupan kunniaksi ja ihmetelleet elämän suuria käänteitä. Tämä projekti tietää meille paljon puuhastelua ja ensimmäistä kertaa aitoa saaristolaista elämää oman maan kupeessa. 

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! 11 nm päässä appivanhempien saaresta. Heidän kulmillaan nämä vanhat tilat on mennyt tosi varakkaille ja niitä on rakennettu isolla rahalla. Joko olette ostaneet Panu Kailan kirjan? Älkää vaan tuhotko vanhoja rakennuksia latekseilla. Mun vanhempien saaressa yksi pariskunta tuhosi kantatilan vanhan rakennuksen väärällä maalauksella. Mätäni seinät. Saaristoilmasto on armoton.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Sulla oli erinomaisen hyvät perustelutkin, ymmärrän oikein hyvin tämän hankinnan. Siinä on merkityksellistä puuhaa, tunnelmointi- ja nautiskelupaikka koko perheelle. Veneitä voi aina vuokraillakin, jos aikaa perhepurjehduksille järjestyy.

    VastaaPoista
  3. Voi kun mahtavaa - sama juttu meillä purjehduksilla, että väyliltä tiiraillaan idyllisiä saaripaikkoja : )

    VastaaPoista
  4. Marko: Tjaa, meillä on kyllä aika pieni kunnostusbudjetti, tavallisia palkansaajia kun ollaan, joten katsotaan kuinka mahtaa käydä. Luotamme kuitenkin omaan kykyymme tehdä asioita, ja olemme opiskelleet ja selvittäneet jo nyt aika paljon perinnerakentamisesta. Taustalla myös vähän alan koulutusta. Eli punamultaa keitellään ensi kesänä! Tuota Kailan kirjaa meillä ei vielä ole, mutta kiitos vinkistä! Äärimmäisen hyvä perusopas on ollut Vuolle-Apialan "Hirsitalon kunnostaminen". Saimme muuten paikan älyttömän halvalla, käytännössä rakennuksille ei laskettu hintaa ollenkaan. Taitaa olla ostajan markkinat näinä aikoina.

    Ja kiitos paljon onnitteluista - tästä voi tulla kiva uusi projekti, jos osaa ottaa rauhassa eikä ole liian kärsimätön.

    VastaaPoista