torstai 26. tammikuuta 2012

Veneen etsintää, osa 5

Venekuume nousee. Tänään kävimme katsomassa jälleen yhtä mielenkiintoista venettä. Kyseessä oli ykstyyppiluokkaan kuuluva X-41. Vene oli erittäin hyvässä kunnossa ja kaunista, klassista X-designia. Nyt emme kuitenkaan ole ostamassa täysraaseria, jollainen tämä on, joten etsintä jatkunee vielä tästä. Samaan lopputulokseen päädyimme loppukesällä tsekattuamme yhden X-35:n - ykstyyppiluokka sekin. Hyvät purjehdusominaisuudet ovat toki kriteeri nro 1, joten dilemma on käsillä... Tämä kaunokainen on nähtävillä Helsingin messukeskuksessa venemessuilla parin viikon päästä.    



sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lahjoja ja mustikkapiirakkaa

Lueskelin aikani kuluksi vanhaa lokikirjaani. Silmä osui matkantekoon vuonna 2004, jolloin poikamme olivat 3- ja 5-vuotiaat. En ole aktiivisesti kirjoittanut päiväkirjaa meidän lasten ensivuosista, mutta lokikirjaa olen onneksi pitänyt veneessä säännöllisesti ja kirjoitellut sinne pitkiäkin tarinoita. Sieltä löytyy nyt ihania juttuja luettavaksi ja pieniä anekdootteja pikkupoikien touhuista.

17.7.2004. Jatkoimme eilen Ahvenanmaan Jurmoon kauppaan - jos vaikka saisin kipparin huomisen synttärin kunniaksi kakkutarvikkeet hankittua. Kävimme kaupassa, mutta niitä ei löytynyt. Pojat halusivat ostaa isälle lahjaksi pienen purjeveneen. Päätin, että ostetaan kaksi, koska ne voivat päätyä "eräiden" leikkeihin, jolloin yhdestä veneestä tulee riitaa. 
          Nyt olemme läheisen Långö-nimisen saaren pohjoispuolella luonnonsatamassa ja olemme viettäneet aivan ihanan kesäpäivän saaressa, johon illalla rantauduimme. Syntymäpäiväseremonioitakin on ollut: aamulla tein kakun korvikkeena hedelmäsalaatin kermavaahdon kera ja lauloimme poikien kanssa "Paljon onnea" kolmella kielellä! Heti sen jälkeen Amos patistikin isänsä sängystä sanomalla: "nouse jo ja tule avaamaan ne pienet purjeveneet" ja jatkoi: "avaa jo sinun pieni paketti ja anna meidän veneet!" Se siitä lahjasta. 
          Seremoniat jatkuivat aamukahvin jälkeen, kun Max toi juhlaliput, joita he lähtivät isänsä kanssa virittämään kannelle. Juhlalippujen nosto oli suorastaan juhlallinen tapahtuma: toinen veti nostimesta liput ylös ja toinen soitti fanfaaria huuliharpulla. Voi miten tylsää meillä olisikaan ilman noita nassikoita.
          Max löysi mustikkapaikan läheltä ja keräili puoli desiä kippoon viivyttyään toista tuntia kallion takana pusikossa. Suu ja pelastusliivit olivat aivan mustikassa. Sain ajatuksen piirakanteosta ja avustin hieman poiminnassa. Söimme juuri mehevän piirakan, johon katsoin ohjeet kesän 2002 ylös kirjaamastani reseptistä Byxholmenista. Tästä taisi tulla vielä parempaa. Kylläpä maistui hyvältä iltapalalla!


Mustikkapiirakka à la Byxholmen

- onnistuu kaasu-uunissakin
- kaikki ainekset voi annostella mututuntumalla, hyvää tulee silti

150 g voita
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl jauhoja
3 dl kaurahiutaleita
(1 tl leivinjauhetta jos on)

pinnalle paljon mustikoita ja sokeria maun mukaan

Vaahdota sokeri ja huoneen lämpöinen voi kevyesti keskenään. Ripottele joukkoon jauhot ja kaurahiutaleet (ja leivinjauhe). Voitele vuoka ja levitä taikina siihen. Lisää mustikat ja sokeriripaus päälle. Paista piirakkaa uunissa puolisen tuntia keskilämmöllä, kunnes reunat ovat aavistuksen ruskeat. Varo polttamasta pohjaa kaasu-uunissa. Paistoajan ei tarvitse olla pitkä, sillä piirakassa ei ole kypsentämistä vaativaa munaa, kermaviiliseosta tms. Jos mahdollista, tarjoile kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Vesi herahtu kielelle, joten päätin leipoa meille piirakan. Mustikat ovat nyt vain pakasteesta, joten tunnelma ei ehkä nouse kaupunkilaispiirakan äärellä ihan yhtä autenttiseksi. No, taidanpa lukea lisäksi noita lokikirjamerkintöjä pojille. Katsotaan, muistavatko ne pikkuveneet. Veneessä tehdyt piirakat ovat taatusti piirtyneet heidän mieleensä pysyvästi! Nyt vatkaamaan vaniljakermavaahtoa...

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Haikeaa

Olipa sitten ihanan luminen talvi tai synkkä ja sateinen keli kuten nyt, olen aina tässä vaiheessa vuotta alkanut vähitellen lyhentää henkistä talveani suuntaamalla ajatukset tulevan kauden suunnitelmiin. Nyt on ensimmäinen kerta, kun olen tilanteessa, ettei meillä ei ole omaa venettä eikä sen myötä näitä päiväuniakaan. Toistaiseksi siis voin harjoittaa vain muistelutyyppistä terapiamuotoa : )

Viimeiset kaksi kesää purjehdimme Baltiassa. Tästä olen etenkin nyt erityisen iloinen. Feria II-veneemme oli Inferno 31 -tyyppinen purjevene, jonka syväys on 1,65 m. Jos ja kun meillä jonain päivänä on uusi vene, on jo tässä vaiheessa täysin varmaa, että syväys kasvaa, ja juuri Viron rannoilta poistunee sen myötä muutama aivan ihana käyntikohde.  Monin paikoin Viron puolella meri on niin matalaa, että jo tällä syväyksellä teki rantautuminen välillä tiukkaa. Rantojen mataluus siellä voi myös muuttua johtuen hiekkapohjasta. Esimerkiksi ensimmäisellä kerralla pääsimme Haapsalussa rantautumaan paikallisen pursiseuran laituriin, joka sijaitsee sisäänmenolahden pohjukassa, mutta seuraavana vuonna hiekkamassat olivat siirtyneet ja meri mataloitunut niin, että kaikkien köliveneiden oli jättäydyttävä viralliseen vierassatamaan. Pursiseura ja vierassatama sijaitsevat aivan kylki kyljessä, ja vierassatama on toki ihan ok, mutta olimme nauttineet Haapsalun pursiseuran mukavasta meiningistä ja sen hauskasta Kessubaarista, joten olisimme mielellämme tukeneet heitä muutaman yön pysähdyksellä.



Jälkimmäisellä kerralla Virossa seilasimme alemmas, Riianlahdelle. Riianlahden kaksi helmeä ovat saaret Ruhnu ja Kihnu. Ruhnu alias Runå oli yllätys. En ollut ajatellutkaan, että täältä löytyisi yhtäkkiä niin autenttinen ruotsinkielinen ja -kulttuurinen saari. Saimme rannasta paikalliselta nuorelta mieheltä edullisen, mutta sitäkin hauskemman, autokyydin kylälle ja takaisin. Kiipesimme auton lavalle kyhätyille penkeille lapsinemme ja koirinemme ja yritin olla miettimättä liikaa kyydin turvallisuutta. Kylällä oli alkamassa kyläjuhlat; ostimme kyläkaupasta jäätelöt ja juotavat. Pienet pirtit oli kauniisti ylläpidettyjä ja juhlijat selvästi kaupungeista tulleita kesäasukkaita. Vanhan kirkon hautausmaan hautakivistä löytyneet ruotsinkieliset nimet todistivat yhteyksistä niin Ruotsin puolelle kuin Suomen ulkosaariston vanhoihin ruotsinkielisiin sukuihin.

Hassua, mutta tällä viimeisellä lomapurjehduksellamme (jota emme vielä silloin tienneet) teimme kaikkien aikojen nopeusennätyksen Feriallamme. Lähdimme ylittämään hyvässä myötätuulessa Suomenlahtea purjeet virsikirjalla, keulapurje spinnupuomilla tuettuna. Normaali, hyvä matkanopeus tällä veneellä hyvillä trimmeillä voi pysytellä juuri ja juuri 8 solmussa, mutta hetkisen kuluttua tuuli yltyi ja pääsimme ensi kertaa 9 solmuun. Mieheni Mikko siirtyi mastolle irrottamaan spinnupuomia, mutta samalla hetkellä tuuli yltyi nopeasti puuskaiseksi. Olin itse sillä hetkellä ohjaamassa venettä ja vilkuilin lokia, joka kellotti 10 solmua. Huutelin lukemia venekunnalle tiedoksi tilanteen kehittymisestä. Kiskoin siinä vaiheessa pinnaa jo kaksin käsin pitääkseni kurssin. Sitten pito vain lähti täysin ja vene broachasi. Pieni paniikin välähdys, Mikko sai spinnupuomin ihmeen kaupalla samalla sekunnilla irti. Sekä spinnupuomi että mies tärähtivät kannelle. Sitten vene oikeni ja käänsin piihin. Pieni lihasten tärinä siitä seurasi. Onneksi ei ehtinyt tapahtua mitään vahinkoa - suurempaa tai pienempää, miehistölle, purjeille tai ruffille. Sen olemme oppineet, että pienestä alkaneet ongelmat voivat helposti kumuloitua vesillä suuremmiksi vahingoiksi ja pahimmassa tapauksessa katastrofiksi, joten koskaan ei voi olla liian varovainen tai ennakoida liikaa. Jälkikäteen voi tästäkin todeta, että tuulen yltyessä olisi jo pitänyt aiemmin irrottaa genuaa asennossa pitävä puomi, koska veneen vauhti alkoi olla yli normaalin. Kaikki tapahtui kylläkin hirmu nopeasti, mikä on osoitus siitä, että säänmuutokset mereällä tapahtuvat joskus yllättävän äkillisesti. No, loppumatkamme sujui hieman rauhallisemmin pelkällä isopurjeella, mutta nopeus säilyi pitkään kymmenen tuntumassa. Tätä lukemaa ei oltu nähty meidän veneellä ennen eikä enää jälkeen. 

Feria tarkoittaa lomapäivää ja juhlapäivää.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Jääsanastoa ja -kuvastoa
























Meillä suomalaisilla on vaikka kuinka monta ilmaisua kuvaamaan paitsi lumen, myös jään eri olomuotoja. Kuinkakohan moni keskivertosuomalainen on kuitenkaan omaksunut niitä arkisanastoonsa? Taitavat olla enemmänkin kirjailijoiden ja meribiologien käytössä. Asia tuli mieleeni tänään, kun kiertelin  koiran ja kameran kanssa merenrannalla kotini lähettyvillä ja taltioin sinisenä hetkenä näitä lähes runollisen kauniita yksityiskohtia. Kotiin palattuani tutkin termejä Itämeriportaalista (www.itameriportaali.fi): lautasjää, jääkalvo, jääriite... muttei vielä yhtään teräsjäätä!






lauantai 7. tammikuuta 2012

Helppo gourmet-kalakeitto

Vesisade tuntui jatkuvan jo liian pitkään, mutta tänään saamme nauttia ulkoilusta auringossa ja pikkupakkasessa. Sen päälle maistuu kalakeitto, jonka valmistin illalla jo valmiiksi. Myönnettäköön, että kunnon merimatkan jälkeen tämä fenkolilla, voilla ja valkoviinillä maustettu keitto on vieläkin maistuvampaa.

Veneoloissa pyrin mitoittamaan ruuan määrän syöjien ja nälän mukaan, sillä etenkin keiton säilöminen on miltei mahdotonta. Yhteen keittomäärään tarvittavat vähän erikoisemmat juurekset ja mausteet pakkaan etukäteen mukaan, sillä ne säilyvät hyvin, eikä saariston pikku putiikeista tarvitse sitten niitä metsästää. Alla oleva resepti on mitoitettu noin kuudelle hengelle, mutta uppoaa varmasti pienemmällekin seurueelle kerralla.

Neljän sipulin kalakeitto





700 g lempikalan filettä (tai useampia lajeja) tuoreena tai savustettuna (esim. lohi, kuha tms.)
2 dl kermaa
tilkka valkoviintä
muutama peruna
1 isohko porkkana ja muita juureksia maun ja saatavuuden mukaan
pala varsiselleriä
1 sipuli
1 pieni punasipuli
3 valkosipulin kynttä
pala purjosipulia
nokare voita

mausteeksi:
paljon tilliä (puolet keittovaiheessa, loput tuoreena lautasille)
2 tl fenkolia
mauste-, musta- ja valkopippuria
tilkka sitruunan mehua
laakerinlehti
ripaus merisuolaa
ripaus savusuolaa (paitsi jos kala on savustettu)






Keitä pienessä vesimäärässä kaikki muut ainekset paitsi kala, kerma ja viini. Veneessä kannattaa pilkkoa juurekset ja sipulit mahdollisimman pieniksi paloiksi, sillä tämä lyhentää keittoaikaa ja vähentää siten kaasun kulutusta. Keiton kiehuttua hetkisen leikkaa kalafile isohkoiksi paloiksi, ja asettele palat kiehuvaan kattilaan nahkapuoli alaspäin. Nahan ansiosta ei tarvita kalaliemikuutiota, ja se irtoaa helposti, kun kala on kypsynyt. Nosta nahka pois keitosta ja lisää lopuksi kerma ja valkoviini. Kiehauta keitto vielä uudestaan, tarkista suola ja juuresten kypsyysaste. Voilà!




Tarjoile keitto kauniissa kattauksessa tuoreen tillin, valkoviinin ja aidon saaristolaisleivän kera. Tällä kertaa koristelin keittoni purjosuikaleilla ja lisäsin mustapippurin vasta tarjoiluvaiheessa.

Lisään kevään aikana oman saaristolaislimppureseptini blogiin.

torstai 5. tammikuuta 2012

Venekirjasto

Veneessä pitää olla hyvä "kirjasto". Reitti- ja saaristoaiheisten kirjojen oheen valitsen venelukemiseksi lempikirjailijoideni kaunokirjallisia tuotoksia. Mukaan livahtaa myös dekkari tai pari, joita luen joko englanniksi tai ruotsiksi. Viimeksi taisin aloittaa veneessä Stieg Larsonin Millennium-trilogian ensimmäisellä osalla Flickan som lekte med elden. Itse asiassa juuri nyt yöpöydälläni on trilogian viimeinen osa, Luftslottet som sprängdes. 

Lisäksi saatan pakata mukaan muutaman talven aikana jo luetun kirjan, sillä Ahvenanmaan eteläkärjessä olevassa Rödhamnin idyllisessä satamassa on mahdollisuus vaihtaa luettuja kirjoja yhtä moneen uuteen. Se on loistava, veneen hyllytilaakin säästävä idea, sillä lomalla kirjat tuppaavat yleensä loppumaan kesken kaikesta etukäteissuunnittelusta huolimatta. Rödhamnin kirjahyllyt taisimme löytää jo ensimmäisellä saaristomeren purjehduksellamme. 




Meidän perheen klassikoiksi ovat kuitenkin muodostuneet muutamat lastenkirjat - luonnollisestikin, kun lapset ovat olleet purjeveneessä mukana ensimmäisistä vuosistaan lähtien. Alla on kuva eniten veneessä luetuista kirjoistamme. Oskarin venekirjaa on luettu monen monituiset kerrat myös talvi-iltoina kotona.



Jurmosta alun perin vain kannatusmielessä ostettu Iurima, Kivipeikon tarina vie kuitenkin voiton kaikista. Tosin syynä lienee se, että pitkillä reiteillä kirjojen loputtua veneestä kesken on poikien isä kehitellyt iltasaduksi yhä hurjempia ja hassumpia tarinoita Iurima-peikosta. Monet kerrat olen oman kirjani äärestä sivukorvalla kuunnellut peittojen alta kuuluvaa kikatusta, ja todennut, ettei tämä(kään) tarina tainnut ihan oikeasti siinä alkuperäisessä kirjassa lukea.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Aikaa on


Parhaimmillaan talvi-illat kotona ovat kiireettömiä kuin illat veneessä. Kaivoin esiin pakattujen venetarvikkeiden joukosta matkoillamme usean vuoden mukana seilanneen myrskylyhdyn. Veneessä sen kajossa luetaan ja pelataan. Puomiin sen kiinnitämme roikkumaan silloin, kun yövymme keula-ankkurissa. 



Uusi blogi


Vuoden alku on aikaa, jolloin mieleni kääntyy mereen. Tämä onkin hyvä ajankohta aloittaa blogi, jonka pitämistä olen pitkään suunnitellut. Luvassa on monenmoisia kuvakulmia aihepiiriin: uuden veneen ja reittien suunnittelua, merimatkoja, tunnelmointia ja muistelua kotioloissa, merellisten ruokien laittoa, kaluston kunnossapitoa sekä asiaa Itämerestä ja merisäästä.

Ollakseen tammikuu meri on poikkeuksellisesti vielä auki. (Tosin siinä eivät ui nyt juuri muut kuin joutsenet.) Odotan, että rantaviivaa reunustava hento jääriite vahvistuisi ja meri jäätyisi tänäkin talvena.

Blogini kanssa samanaikaisesti aloitti Ilmatieteen laitoksen uusi jäätilanne-palvelu. Se löytyy osoitteesta ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne, ja tietoja päivitetään kerran viikossa tiistaisin. Ilmatieteen laitoksen merisää-sivuilla käynti on vesille lähtijän rutiini. Kevään edetessä veneilykuumeesta kärsivät voivat siis nyt seurata myös jäätilanteen kehittymistä. Jäiden lähtö on keväisten kunnostustöiden käynnistäjä, lähtölaukaus uuteen kauteen.