Kiireistä rantaelämää

Viimeisen viikon, pari minut on pitänyt kiireessä "ties missä hurmoksessa" käynnistämäni projektin suunnittelutyö: Ilmaisin nimittäin taannoin mielipiteeni siitä, että omalla pursiseurallamme järjestettävissä optimisti 2012 ranking-sarjan kisoissa pitäisi huolehtia myös tarjoiluista siten, että muista seuroista tulevat purjehtijat perheineen viityvät meillä; onhan purjehdus ennen kaikkea kokonaisvaltainen kokemus, vai mitä? No, lieneeköhän kellekään yllätys, että ideaa tervehdittiin seurassa ilolla, mutta jouduin pahemman kerran itse vastuuseen 130 purjehtijan ja toisen mokoman huoltajan sekä valmentajien rantafasiliteettien järjestelyistä. Voin kertoa, että järjestelyt päivätyön ohella todella vaativat ponnisteluja, mutta tänään - ensimmäisenä kisapäivänä - vastaanotimme kisatoimikunnan, purjehtijat, valmentajat ja huoltojoukot pullan, makkaran- ja letuntuoksuisella rantakahvilalla vastaan! Nyt kukaan ei enää jaksa muistella 140-neliöisen teltan pystytyshuolia, termareiden tai kylmälaukkujen keräystä, ostoslistojen laadintaa, kustannusseurantaa, apujoukkojen rekrytointiakamppanjaa, etukäteismarkkinointia jne jne... : ) Tämä päivä oli aivan ihana, toivottavasti huominenkin!

Tällä kertaa meillä ei ollut ajatuksena perinteinen rahankeruu seuralle, vaan palvelu: mietimme todella, mitä näissä ympyröissä itse purjehtijat tarvitsevat päivän tankkaukseen ja toisaalta rantaan paluun jälkeiseen palautumiseen ja rentoutumiseen. Ja hinnat määrittelimme näin ollen hyvin lähelle omakustannehintaa.

Tänään myös aurinko ihanasti helli meitä ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua: kauden eka ranking merkitsee kaikille puhdasta pöytää, pelkkä mahdollisuutta ilman menneitä painolasteja.

Vaikka kaikki säätö on ollut vähän rankkaakin, on näin illalla päivän päätteeksi hyvä fiilis - ja varmuus siitä, että huomenna jatkamme samaan malliin. En ole mikään hirmuinen yhdistysaktiivi, mutta herään kyllä yhteisen hyvän eteen huomenna aikaisin ihan mielelläni. Ja taas aamulla toimitamme aamukahvit ja lunchbagit toimitsijaveneisiin, valmistamme lettutaikinan, keitämme kahvit, haemme leipomosta uunituoreet sämpylät ja munkit. Sen tekee mielellään, jotta purjehduspäivä voi pyörähtää käyntiin hyvissä tunnelmissa. Sitten tarvitaan enää sopiva määrä tuulta, hieman onnea ja oikeanlaista, pitkäjänteistä mieltä kisaajille.

Saariston helmassa

Tänään äitienpäivänä minut yllätettiin aivan ihanalla ja ylenpalttisella aamiaisella. Lämpimät croissantit, mansikkakakku ja paahtoleipä pekonilla ja uppomunalla ylittivät kyllä kaikki aikaisemmat äitienpäivätarjoilut. Vain kuohuva puuttui tänä vuonna, koska tervehenkisesti lähdimme melko pikaisesti liikkelle lapsen purjehduskisoihin. No, siellä sain nauttia myöhemmin samppanjat muiden jollaäitien kanssa rantakalliolla.

Todella hellyttävä yksityiskohta pisti heti silmääni aamiaispöydän kattauksessa: paketti, jonka päällä luki BLOGGARI-ÄIDILLE! Pienet pojat ovat havainneet äidin uuden bloggaus-harrastuksen, heh. Paketista löytyi kirja Saariston Helmassa.

Nyt päivän riennot ovat takana ja tartun tähän kauniisti tehtyyn kirjaan iltalukemisena. Se näyttääkin sisältävän teksti- ja kuvamateriaalia monista meille tutuista paikoista. Kirjan harkittu, upea kuvitus ulkosaariston karuudesta saa meikäläisen tarttumaan tähän kirjaan sopivassa tunnelmassa varmasti useita kertoja. Ja, tämä liitetään oitis tuikitärkeään venekirjastoon. Jonain päivänä se vielä pääsee seilaamaan kanssamme.  

Saariston Top 3: Helsingholmenin satuhevonen

Lähes kesäinen aurinko paistaa - muissa kodeissa varmaan suunnitellaankin jo innokkaina tulevan kesän purjehdusreittejä. Vaan voih, meidän tällä hetkellä veneettömässä perheessämme ei tätä harrastuksen kannalta oleellista, kutkuttavaa vaihetta päästä nyt elämään. (Myyntipalstojen koluaminen kyllä käy kuumana)

Lempipaikat puskevat väkisinkin tällaisia miettiessä mieleeni, joten ajattelin listata suosituimmat purjehduskohteemme. Kolmen suosikin valitseminen tuottaa tosin aikamoisia vaikeuksia, koska Saaristomeri on täynnä mitä ihanampia saaria ja satamia. Osa kohteista kuitenkin on omissa muistoissa värittyneempiä kuin toiset. Jossain sinänsä mitättömässäkin paikassa vietetty ilta saattaa vain tehdä ikimuistoisen vaikutuksen. 

No, Top 3 -listalleni lopulta sijoittuneet kohteet eivät ole mitään mitättömiä offareita, vaan kaikkien Saaristomerellä purjehtivien saavutettavissa ja koettavissa. Aika takuuvarmoja paikkoja siis. Tässä ensimmäinen kohteeni perusteluineen. 

Helsingholm, sijaitsee Gullkronan merialueella Dragsfjärdin ulkosaaristossa. 

Kuulin Helsingholmenista aivan ensimmäisen kerran siskoltani muistaakseni vuonna 1998, jolloin vietimme mieheni kanssa koko kesän ulkomailla. Meihin oli jo purjehduskärpänen iskenyt, mutta olimme vasta aloittaneet varovaisen puheen omasta veneestä. Sain siskolta pitkän kirjeen, jossa hän kertoili heidän purjehdusmatkastaan. Kaikki kuulosti niin erityiseltä, eli hänen kertomansa upposi niin sanotusti otolliseen maaperään. Erityisesti mieleeni jäi hiljainen Helsingholmen, jossa voi ostaa tuoretta kalaa suoraan kalastajaperheeltä ja maksaa oman tunnon mukaan niin ruuasta kuin sähköstä. Se Helsingholm, johon mekin sittemmin olemme tutustuneet monina kesinä, on vuosi vuodelta muuttunut vilkkaammaksi. On kuitenkin hienoa, että isäntäperhe on osannut säilyttää paikan hengen ja pienimuotoisuuden.

Pari kesää sitten varasimme Helsingholmenissa saunan. Saunapolulla meitä vastaan tuli äänekäs nuorten miesten porukka. He olivat aivan tohkeissaan ja hämmästyksissään - höpisivät meidät nähdessään jostain uskomattoman näköisestä valkoisesta hevosesta, joka vaeltaa metsän usvassa. Ohitimme seurueen huvittuneena ymmärtämättä heidän juttuaan ja loimme toisiimme merkitseviä katseita: mitä ihmettä lienevät maistelleen saunoessaan?!

Myöhemmin illalla meinasivat silmät pudota päästäni tämän idyllisen näyn nähdessäni, kun valkoinen satuhahmolta näyttävä hevonen asteli metsän siimeksestä kohti rantaa ylväänä. En tiedä, onko heppa asunut saaressa pitkään, mutta emme olleet koskaan aiemmin nähneet tai edes kuulleet siitä. Kamera oli onneksi lähellä ja sain napattua siitä kuvan.



Alla oleva vedestä otettu heijastukuva on poikani kuvaama. Hänellä on silmää kuvaamiseen ja erityisesti tämä kuva on minusta tosi hieno. Se on otettu jonain vuonna myös Helsingholmenissa.

Ainiin, tiedoksi niille jotka eivät ole käyneet, että Helsingholmenin laiturit ovat aina täynnä ruuhkaisimpaan loma-aikaan, mutta lahti on todella suojaisa keula-ankkuroitumiseen (paitsi pohjoistuulella, mikä kuitenkin on kesäisin harvinainen).

Kaksi muuta Top 3 -kohdetta seuraavissa postauksissa!

Väsynyt purjehduskoira

Olimme koko viikonlopun seuraamassa nuorimmaisemme purjehduskisoja. Koira oli vesillä mukana, ja se tuntui olevan radalla kaikkein innokkain katselija ja huomionkerääjä: aina, kun joku starttien välissä jollallaan lähestyi meidän venettä, se yritti nuolaista purjehtijaa tervehdykseksi, ja kun taas loittoni, se haukkui perään. Lintukoiran pitivät virkeänä myös starttipaukut, jolloin se selvästikin luuli olevansa toisen rakkaan harrastuksensa - metsästyksen - parissa... Kumpanakin päivänä kisajännitys purkautui huikeaan väsymykseen kotona.

Koira on aina viihtynyt hyvin veneessä, varsinkin lämpimällä säällä. Tämä kuva on edelliskesän purjehduksilta.

Pois vanhat purjeet

Kevätsiivous käynnissä - sen kunniaksi bloginikin sai uuden, vähän raikkaamman ilmeen.

Nurkkien läpikäymisen yhteydessä törmäsin TAAS tähän vanhaan purjeeseemme, joka on lojunut varastossa ainakin kolme, neljä vuotta. Autotallista löysin toisen, jonka olemassaolosta en tiennytkään! Ensimmäinen kuului Inferno 31:een, toinen FE83:een. Nyt ne saavat kyllä lähteä tilaa viemästä. Vai onkohan meillä ollut aikoinaan jokin kuningasajatus, miksi ne on säilytetty...?

Kaksi kassia mieheni on joskus puhdetöinä ommellut purjeneulonnan harjoitustyönä vanhasta purjeesta (mikä on kunnioitettavaa sinänsä), mutta sen vakavammaksi ei neulontaharrastus koskaan kehittynyt. Hienot ja hyvät käytössä nämä köysipussit kyllä ovat olleet, mutta ainakaan tätä määrää purjejätettä, mitä meillä nyt lojuu, ei tarvita, vaikka minkälainen inspiraatio iskisi.

Neulontavälineet on hyvä löytyä joka veneestä pahan päivän varalle. (Koska meillä on veneenvaihto käynnissä, pienet venekamat ovat niin hyvässä säilössä, etten saa nyt otettua välineistä kuvaa tänne.) Purje on purjeveneen moottori, joten jos se repeää, tyssää ainakin pidempi matkanteko helposti siihen, ellei korjausvälineitä ole mukana. Neulominen on tietysti purjeelle vain tekohengitystä, mutta kerran kesälomareissumme tosiaan pelastui neulomalla ja teippaamalla.

No, päivitin juuri tietoni purjeiden kierrätyksestä päästäkseni eroon noista puoli kuutiota tilaa vievistä kasoistamme. Pienen surffailun jälkeen törmäsin yllättäen tietoon, että yksi kierrätyspiste löytyy 500 metrin päästä, omalta pursiseuraltamme! Tätä en ollut tiennytkään. Voisiko siis helpompaa olla? Nyt ei auta keksiä enää muita kuin tekosyitä, jos purjeet vielä jäävät lojumaan nurkkiimme. 

Keräyspisteet löytyvät täältä:

http://www.savethec.com/kierrata-purjeesi/

Vanhat purjeet kannattaa kyllä kierrättää. SavetheC on ottanut tuotantoon ainakin kahden designerin suunnittelemat laukut, jotka on valmistettu kierrätyspurjeista: Paola Suhosen/Ivanan ja Harri Koskisen: 

Saaripiknik

Mahtavan sään ansiosta pääsimme avaamaan virallisesti veneilykauden ja viettämään vappupiknikkiä Isossa Vasikkasaaressa ystävien kanssa. Tarjouduin ottamaan vastuun ruuista, sillä olin ainoa seurueesta, jolla vappuaatto oli vapaa töistä. Kiirehän siinä silti tuli, koska menuni oli sen verran kunnianhimoinen, että sisälsi varsinaisten ruokien lisäksi mm. kotitekoiset munkit. ("Harjoittelin" edellisenä vuonna, joten tiesin, että munkinpaisto kyllä sujuu.) Olin onneksi hoitanut ostokset edellisenä päivänä, samoin kuin valmistanut perunasalaatin, koska se vain paranee yhden yön yli odottelusta.

Jos veneen saa vesille jo vapuksi, se palkitsee: suositut veneilykohteet ovat rauhallisia ja hyvällä tuurilla sitä onnistuu löytämään rantautumispaikan, jota oma venekunta saa hallita ypöyksin. Myöhemmin kevään edetessä näin harvoin sitten enää käy.

Rantauduimme Isoon Vasikkasaareen iltapäivällä kolmen maissa. Kiitos Espoon kaupungin, että meillä on näin luonnonkaunis kohde käytettävissä - näin lähellä kotia. Eli mistään huimasta merimatkasta ei ole kyse, vaan meille tämä paikka sopii juuri ilta- ja viikonloppuvierailuihin. Lomilla ja varsinaisilla purjehduksilla lähdetään pidemmälle.

Vasikkasaaressa iltapäivä- ja ilta-aurinko paistaa vierasvenelaiturin puoleiselle rannalle. Kallion päällä on iso ruokailupöytä, johon voi kattaa aterian isollekin seurueelle. Saarella oli tänään vain yksi venekunta meidän lisäksemme, joten saimme sen omaan käyttöömme.

 

Villa Gulan -kesäravintola aukeaa kesäkuussa. Pihalla komeilee villan alkuperäinen kylpyamme.

Hauskaa vappua kaikille! Ja kippis myös sille, että bloginin on ylittänyt tuhannen katselukerran rajan : )

Juokse meresi edestä!

Huomasin tänään erään tuttuni facebook-profiilista kivan kamppanjan, johon voisin itsekin ajatella osallistuvani. Juoksemeresiedesta.fi-sivustolla käynti kertoi, että kyseessä on Itämeren suojeluun lyhentämättömänä menevä hyväntekeväisyyskampanja, jossa eri vetäjät opettavat osallistujille juoksutaitoja. Tekniikkaopin lisäksi vedetään yhdessä lenkkejä eri tasoryhmissä, ja lenkkitapahtumiin voi ostaa lippuja. Lenkit toteutetaan touko-kesäkuun aikana. Osallistumismaksu on 15 € / kerta tai 50 € kaikki 5 juoksua. Täytyypä panna aloituspäivä 23.5. kalenteriin ja houkutella joku kaveriksi mukaan.

Nykyisinhän juoksemisesta on tullut melkoinen trendilaji. Minulle se on enemmänkin sellainen 'silloin tällöin' -juttu muun urheilun ohella, mutta hyvä, että ihmisten kiinnostus linkitetään tällaiseen hyvään aiheeseen. Toistaiseksi kampanja toteutuu ilmeisesti vain pääkaupunkiseudulla, mutta voisin kuvitella, että jos se saa suosiota, hanke leviää varmasti muihinkin rannikkokaupunkeihin, kuten esimerkiksi Turkuun.