torstai 26. huhtikuuta 2012

Juokse meresi edestä!

Huomasin tänään erään tuttuni facebook-profiilista kivan kamppanjan, johon voisin itsekin ajatella osallistuvani. Juoksemeresiedesta.fi-sivustolla käynti kertoi, että kyseessä on Itämeren suojeluun lyhentämättömänä menevä hyväntekeväisyyskampanja, jossa eri vetäjät opettavat osallistujille juoksutaitoja. Tekniikkaopin lisäksi vedetään yhdessä lenkkejä eri tasoryhmissä, ja lenkkitapahtumiin voi ostaa lippuja. Lenkit toteutetaan touko-kesäkuun aikana. Osallistumismaksu on 15 € / kerta tai 50 € kaikki 5 juoksua. Täytyypä panna aloituspäivä 23.5. kalenteriin ja houkutella joku kaveriksi mukaan.

Nykyisinhän juoksemisesta on tullut melkoinen trendilaji. Minulle se on enemmänkin sellainen 'silloin tällöin' -juttu muun urheilun ohella, mutta hyvä, että ihmisten kiinnostus linkitetään tällaiseen hyvään aiheeseen. Toistaiseksi kampanja toteutuu ilmeisesti vain pääkaupunkiseudulla, mutta voisin kuvitella, että jos se saa suosiota, hanke leviää varmasti muihinkin rannikkokaupunkeihin, kuten esimerkiksi Turkuun.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itsekin olen saanut rekrytoitua jo kaksi kaveria mukaan, joten nyt sitä pitää ihan varmasti osallistua. Hyviä juoksuja!

      Poista