tiistai 2. lokakuuta 2012

Optariuran päätös



Vanhempi poikani optariura on nyt sitten päätöksessä. Se tuli tiensä päähän täysin ennenaikaisesti, sillä iän puolesta hän olisi voinut vielä kaksi vuotta purjehtia ja opetella optareissa. Hän aloitti kuitenkin vuosi sitten käsittämättömän pituuskasvun ja näin ollen tämä viimeinen kesä meni hänen kokonsa vuoksi tavallaan jo hukkaan. Motivaatiokin laski kuin lehmän häntä, kun ei vaan 177 senttinen yksinkertaisesti mahdu siihen saippuakuppiin eikä jolla kulje painon takia. Myönnetään - itse en ole lähellekään tuota pituutta eikä tulisi mieleenikään lähteä optaripurjehdukselle. Toivotaan, että motivaatio purjehdukseen löytyy taas talven aikana ja keväällä sitten siirrytään toiseen luokkaan.

Yllä olevan minioptarin Max sai aikanaan palkinnoksi kadettisarjan SM-kisasta pronssimitalin kera.

Oma "optiurani"ei kuitenkaan vielä lopu, sillä nuorempi purjehtii nyt aivan innoissaan tässä luokassa ainakin seuraavat pari vuotta. Lähdemme hänen kanssaan tulevana viikonloppuna kisaamaan Ruotsin Saltsjöbadeniin. Toivottavasti tulee hyvät kelit, koska se on varsin ihana paikka optariäidinkin näkökulmasta. Ja kiva muutenkin päästä äiti-poika -matkalle.

Max (alla) hinauksessa kohti rantaa viimeisestä kisastaan. Ohi on!



3 kommenttia:

  1. Jos toinen pojista jatkaa optarilla, niin perhelle taitaa tulla tuplasti lasten kisareissuja?

    Kiva tuo miniatyyrijolla-palkinto ja katsoin nälkäisin silmin myös tuota ihanan väristä Wassily tuolia - nam! ;)

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä melko kookkaan näköinen kaveri optarissa :) Mikäs seuraavaksi? Zoom, E-jolla vai Laser 4.7? Zoom voi olla jo valmiiksi vähän pieni.

    VastaaPoista
  3. Ajatuksissa on E-jolla. Zoom tosiaan liian pieni, ja mahdollista on, että myös E voi jäädä lähtökohtaisesti pieneksi, mutta se on todella hyvä opetteluvene trimmausten suhteen. Se puoli tulee kuitenkin uutena aspektina optariin verrattuna, mutta taito hyödyttää myöhemmin, purjehtii sitten millä tahansa. Voipi olla, ettei meillä kuitenkaan ole luvassa (onneksi) ihan täysiveristä kisaohjelmaa, vaan ehkä ihan normaalia opettelua ja treeneissä käyntiä, eli me vanhemmat säästynemme kahden luokan ohjelmalta : )

    VastaaPoista