tiistai 17. heinäkuuta 2012

Bura puhaltaa

Bura-tuuli alkoi puhaltaa pohjoisesta eilen, ja tavallisesti se kuulemme kestää noin neljä päivää. Bura on pohjoisen puoleinen tuuli ja voi olla voimakas kesälläkin. Toivottavasti se kääntyy ennen kuin meidän on aika palata Spitin lähistölle pohjoiseen.

Eilen purjehdimme Buran siivittämänä sivutuulessa suoraan länteen Kortculan saareen. Tuuli oli vielä erittäinen kohtuullinen, 12-14 solmua, joten 35 mailin matka taittui miellyttävästi. Totuttelin ruoriin noin tunnin verran ja aloin päästä siitä jyvälle. Juttelimme kylläkin, että 11 tonnin vene on ehkä jo sen rajan yli, että se lähtisi surffiin vielä tällaisella keskituulella. Hiukan pienempää/kevyempää on siinä mielessä hauskempi ohjata perustuulella.

Luka Velan satama, johon saavuimme, oli melko pieni - jo aika syrjäinen - emmekä saaneet laituripaikkaa. Otimme keulapoijun, mutta satamaan osui koko päivän puhaltalluksen synnyttävä maininki, joten mietimme koko illan, minkälainen keikutusyö meillä mahtaa olla edessä.

Noin parikymppinen nuoripari - tai veli ja sisar - tulivat alkuillasta kysymään, josko haluaisimme motarikyydin heidän suosittelemaansa ravintolaan. Otimme tarjouksen vastaan, sillä pikku kumpparimme 2,5-heppaisella perämoottorilla tuntui tässä aallokossa hieman heppoiselta yhteysalukselta. Nuorilla oli selvästi jokin provisiosopimus ravintolan kassa, mutta tarjous kannatti. Jälleen saimme maistuvat kalat. Mielle valmistettiin jonkinlainen jättisuuri meriahven tai muu makoisin alkupaloin. Talo tarjosi vielä lopuksi lasit kotipolttoista grappaa, mutta vain seurueemme miehet kykenivät (kohteliaisuudesta) kippaamaan ne alas kurkusta. S/Y Despoina kuvassa etualalla jäi odottamaan meitä poijuun.





Myöhään illalla maininki helpotti, joten yö oli lopulta rauhallinen, ja saimme kaikki nukuttua hyvin.


Tänään aamulla lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ennen kuin Bura ehti nousta, joten ajelimme ensin tunnin verran koneella kohti Vis:in saaren pohjoisosaa, Vis Luka -lahtea. Tänään ennuste oli koillisesta, eli aika tarkkaan suoraan vastaista meille. Pohjoistuulellakin lahti on melko suojaisa, koska se oikeastaan avautuu länteen. 

Tuuli nousi vähitellen ja aloitimme kryssin ja pääsimme kunnolla testaamaan First 45:n ominaisuuksia ja omiamme myös totta kai! Matkaa meillä oli tänään 25 mailia. Parhaimmillaan tuuli nousi 24 solmuun. Otimme GoPro:lla pari pätkää: voidaan sitten analysoida vendojen sujuvuutta jossain sopivassa välissä 
: )




Vis Luka ei tuottanut pettymystä. 











4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Haaveissa päästä noille vesille ensi keväänä. Tämä kausi seilataan Turun saaristossa.

    http://veetinvenekesa.blogspot.com

    t. sanna

    VastaaPoista
  2. Reissu on kyllä ylittänyt odotukset kaikin puolin, eli suosittelen. Saaria riittää koluttavaksi, etäisyydet ovat sopivan päivä- tai puolipäiväpurjehduksen päässä ja tuulta riittää. Pohjoisen puoleinen Bura, josta kirjoitin, tulee yleensä kerran kuussa ja nyt osui meidän matkaan. Kesäisin se antaa lähinnä reipasta tuulta, muina aikoina voi olla kuulemma häijy.

    Vuokraveneitä on selvästi paljon liikkeellä - suorastaan enemmistö venekannasta. Useimmat ovat kyllä melkoisia lillujia, joten veneen valinnassa kannattaa miettiä, minkälaisen haluaa eikä ehkä ottaa ensimmäistä tarjokasta. Meilläkin on (valitettavasti) hieman alikokoinen isopurje veneessä, mutta muuten onneksi hyvin kulkeva paatti, että pääsee nauttimaan siitä varsinaisesta asiasta.

    VastaaPoista
  3. ...ai niin ja kiva, kun Sanna laitoit blogisi osoitteen. Käyn lueskelemassa teidän reissuista kotiuduttuani!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kerrassaan! Niin mukava katsoa tunnelmia.

    VastaaPoista