Meidän perheen purjehduskausi tuli avattua Garda-järvellä Optariregatassa: lue täältä: http://www.villaidur.blogspot.fi/ . Mieli merelle -blogista jutut ovat siirtyneet toisen blogin puolelle, tervetuloa sinne kaikki vanhat ja uudet lukijat!

Hups, uudet tuulet!

Mieli merelle -blogi täytti vuoden. Ehdin ihan alun perin miettiä bloggausta merestä ja purjehtimisesta aika kauan. Vuosi sitten tartuin epävarmana toimeen ja päätin yrittää. Olen iloinen, että ylitin bloggauskynnyksen! Tämä on ollut hauskaa ja antoisaa. Sen olette mm. aikaansaaneet te lukijat ja blogikaverit ja etenkin teiltä silloin tällöin saamani viestit.

Vaikka ihan alun perin ajattelin, että blogissa kirjoittaminen palvelee eniten omaa sisäistä haluani kirjoittaa päiväkirjaa, minkä bloggaus on ehdottomasti myös täyttänyt, niin tästä on muodostunut jotain enemmänkin. Ja ihmeellistä vaikkapa on olllut kuulla yhtäkkiä jossain poikien jollakisojen rannassa, että "hei, me luetaan sun blogia." Tämä on sitä blogielämän yllättävää, hauskaa puolta! Piirit on myös pienet, jostain yhteyksistä minut ja meidät on identifioitu.

Juuri nyt olen vain vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Olemme hankkineet saaripalstan ja aloitin syksyllä siitä projektista kertovan blogin, Villa Idurin, kirjoittamisen. Ihan ensin tarkoitukseni oli keskittyä Villa Idurissa vain rakennuskannan entisöintiin ja dokumentointiin, mutta nyt olen tietynlaisessa dilemmassa, koska aikoinaan aiheet, joiden takia aloitin Mieli Merelle -blogin, täyttyvät Villa Idurissa. Eli juuri tällä hetkellä kahden blogin "loukko" onkin keinotekoinen.

Mieli merelle on alun perin ollut minulle purjehdusharrastuksemme avaamista. Mutta, myös monet niistä aiheista, joista haluan kirjoittaa, ovat saaristolais-pohdintoja, kuten Itämeri-asiat, merenkulku yleensä, mielipiteet saariston tilasta ja elämäntavoista ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mieli merelle on ollut olemassa ehkä vähän ilman kotisatamaa... tai ankkuria... tai venettä, koska blogi alkoi juuri siitä kaihosta, kun purkkarimme oli myyty. Luulen (tai oikeasti tiedän), että meillä tulee olemaan purjevene jossain vaiheessa. Olen kuitenkin niiiin onnellinen, että saimme Villa Idurin, ikioman tukikohdan. Nyt vain pitää saada se kuntoon, ja ensi kesänä pääsemme sinne elämään ihka oikeaa saaristolaiselämää, jota aina olemme purjehduksillammekin eläneet.

Aionkin Villa Idurissa nostaa tulevaisuudessa esiin enemmän myös aiheita, jotka liittyvät perheemme purjehdusmatkoihin ja  -suunnitelmiin, muisteloihin, poikien harrastuksiin, tai mihin vaan asiaan liittyvään. Nyt on jo monta aihetta odottamassa. Mieli merelle -lukijoille haluan vain korostaa, että aivan sama meininki jatkuu toisessa blogissa tästedes. Eli keskittäminen yhteen saittiin johtuu siitä, että minä olen minä - ja minun on vaikea erottaa omasta elämästäni ja identiteetistäni asioita kahteen eri kerrontaan.

Tämä postaus ei ole siis elämäni purjehdusmatkan joutsenlaulu vaan uusi vaihe. Purjehdustenkin osalta ensi kesän suunnitelmat käyvät kuumana ja mielenkiintoisina. Nähdään ja kuullaan toivottavasti siis Villa Idurissa!!!

Suunnitelmia

Vuosi vaihtuu pian ja samoin lähestyy Mieli merelle -blogin 1-v päivä. Kaikille lukijoille samalla kiitos vierailusta blogissani!





Vuodenvaihde on parasta aikaa uusien suunnitelmien tekemiselle. Niinpä mekin suuntaamme mielemme jo kevääseen ja kesään pohtien milloin pojat aloittavat purjehduskautensa ja mahdollistuuko perhepurjehdus tulevana vuonna.

Kevään aikana suunnitelmissa on ainakin poikien Gardan regattamatka, jos toinenkin. Kyllä, tämä on mennyt ihan mahdottomaksi tämä poikien jollailu: nyt ollaan jo menossa kahdesti Gardalle ottamaan förskottia Suomen purjehduksiin. Aika fanaattiselta kuulostaa, mutta nuoremmalla on nyt niin kova into päällä uudessa seurassa, että katsotaan, josko tähän kaikkeen olisi mahdollisuus. Kivaa on ainakin se, etti tarvi harrastusta tuputtaa, mutta jos tosiaan kaksi reissua keväälle tulee, täytyy kyllä siinä tapauksessa perheen jo jokaantua eri keikoille. Viime vuonna olimme pääsiäisenä koko perhe yhtä matkaa.

Ja Kroatiaankin tekisi mieli kesällä! Vieläkään eivät ole viime kesän leppeät purjehdukset mielestäni haihtuneet. Syksyllä hankkimamme saaritila, eli Villa Idurin kunnostusinspiraatio ja -paniikki vain on priorisoitava. Mutta, jos purjehduskavereilta kysytään, niin kyllähän he kannustavat ottamaan lomaa moisesta raadannasta, eikö? Ja hyvältä kieltämättä pieni remonttiloma Kroatiassa kuulostaa minunkin korvissani! Pistetään suunnittelumyssyyn sekin.

Tässä muutama muistikuva viime kesältä päätöksentekoa vauhdittamaan:

Muisti palailee pätkittäin

Matkalla merenneidoksi -blogin postaus Top 3:sta purheduskohteista muistuttikin minua siitä, että olin myös aloittanut suosikkieni listauksen. Aiemmin kirjoittelin jo Helsingholmenista ja Rödjanista. Minulla oli silloin jo mielessä se ykkönen, mutta näköjään olen unohtanut koko asian. Näitä kokemuksia on hauska jakaa itse ja myös lukea muiden suosikeista, kuten tuosta Merenneidon Svinöstä. Luulenpa että olemme käyneet sielläkin joskus... kiva paikka tosiaan!

No, oma ykkössuosikkini on Österskär. Valitettavasti en pystynyt nyt nopeasti löytämään yhtään sellaista kuvaa paikasta, jossa ei olisi ihmisiä, joten niille, jotka eivät ole käyneet Österskärissä, ulkonäkö jää arvoitukseksi.

Paikka on vienyt sydämeni täysin. Viime kesänä, jolloin emme päässeet Saaristomerelle purjehtimaan, tunsin jopa tuskaa siitä, että emme purjehtineet enää kalastaja-Ingmaria ja hänen vaimoaan Gundista tapaamaan. Olimme yli kymmenen kesää vakiovieraita, ja he oppivat tuntemaan meidät suurina faneinaan : ) . Pellavapäiset pojat, ja heidän kasvunsa seuraaminen taisi olla se, mikä heille ensi sijassa jäi meistä mieleen.

Österskär nimi juontuu siitä, että se on Turun saariston viimeinen saari ennen Ahvenanmaata, eli Ahvenanmaalta katsottuna se edustaa itäistä reunaa. Ingmar ja Gundis ovat Lemlandista, joten heilläkin siteet sinnepäin ovat kiinteämmät kuin Turun rannikolle.

Laituri on pieni, maksu on vapaaehtoinen, itätuulella matala ja kivikkoinen ranta ja reitti voivat olla jopa vaarallisia. Eli, vähän joutuu katsomaan, millä kelillä sinne aikoo. Ingmar kalastaa ja kutsuu itseään maailman parhaaksi fileoijaksi. Ja totta se on, fileointi käy häneltä käden käänteessä ja kun hetki sitten pyydetyt ja peratut ahvenfileet kiikuttaa siltä seisomalta veneen paistinpannulle, niin sitä tuoreempaa kalaa ei mistään saa. Yhkäkään tikkua ei ole hänen kaloistaan todellakaan koskaan löytynyt!

Kaikkein parhainta näiden ihmisten lisäksi Österskärissä on kuitenkin Ingmarin venevajaan rakentama, verkoilla ja vanhoilla pulloilla koristeltu sauna, josta voi pulahtaa suoraan mereen. Mieletön paikka: ei muita mukavuuksia, mutta tunnelmaa enemmän kuin monessa paikassa yhteensä.

Kun tänä syksynä teimme kauppaa omasta saaritilastamme, Ingmarin idyllinen paikka oli silloinkin ajatuksissani. Ehkä siellä käyminen antoi lisäsysäyksen tähänkin projektiin, sillä jotenkin näen tuon venevaja-idean silmissäni meilläkin toteutuvan, vaikka vaja nyt repsottaa ihan todella pahassa kunnossa. Niin hullulta kun se tuntuukin, heitä tulee vain vähän nyt ikävä, kun ei ehkä ihan lähivuosina päästä sinne.

Kausi loppuu - ja alkaa

Purjehduskausi on lopuillaan, vaan ei kaikilla. Jollapurjehtijoilla alkaa tässä vaiheessa vuoden kulkua uusi kausi. Minusta se on jotenkin niin kiva ja positiivinen ajatus. Kaikki talven aikana tehtävä harjoittelu tähtää kevääseen. Sama tunne on varmasti niillä, jotka osallistuvat erilaisille kursseille talven aikana.

Tältä näytti pursiseuralla aamulla, kun tänään kävimme rannassa keräämässä vanhemman pojan optarin kotiin talviteloille, mutta myös siirtämässä e-jollan uudelle seuralle, jossa molemmat pojat aloittavat nyt uutta kautta. Ilmassa on paljon jännitystä ja odotusta, ohjelma on tehty koko seuraavalle vuodelle. Tällä viikolla pojilla alkoivat fysiikkatreenit ja säiden salliessa ensi viikonloppuna nuoremmalla on optarilla la-su leiri. Iltatreenit on jo lopetettu, koska tulee niin aikaisin pimeä, mutta mikä estää purjehtimasta aamuauringossa viikonloppuisin!

Ja sitä paitsi, koirakin uskaltautui vielä uimaan, joten ei tässä vielä mikään liian hyinen keli ole.

Rantaelämää Saltsjöbadenissa

Tukholman saaristossa, Saltsjöbadenissa, sijaitseva Kungliga Segelsällskap KSSS täyttyi viime viikonloppuna olympialuokista ja muutamasta muustakin purjehdusluokasta sekä yhteensä kaikkiaan kuutisen sadasta purjehtijasta. Olimme Olympiska Regattassa mukana tietysti optareissa, joissa poikani kisasi 104 muun purjehtijan kanssa. Kilpailukokemusta hänellä on kertynyt vasta tältä kaudelta ja nämä kauden päättävät Ruotsin kisat menivät parhaiten tähän asti: hän alkoi jo vähän hätyytellä fleetin puolivälin sijoja 60. sijallaan. Hänen osaltaan kisa oli myös nousujohteinen, joten siitä jäi tietysti kiva maku, että ensimmäisen päivän jälkeinen 74. sija parani sunnuntain suorituksilla niinkin paljon.  

Sää oli mahtava; sekä lauantaina että sunnuntaina oli aurinkoista ja tuuli pysytteli mukavasti 4-6 m/s:ssa. Siftailua oli aika paljon, mutta sekin on vain opittava hallitsemaan. Itse käväisin myös Tukholmassa hoitelemassa vähän työasioita, mutta muuten nautiskelin rannan tunnelmista. Asuimme edullisesti Vår Gård -nimisessä vaatimattomassa hotellimajoituksessa. Maisemat pelastavat paljon, joten muuta luksusta ei edes tarvita!

 

Optariuran päätös

Vanhempi poikani optariura on nyt sitten päätöksessä. Se tuli tiensä päähän täysin ennenaikaisesti, sillä iän puolesta hän olisi voinut vielä kaksi vuotta purjehtia ja opetella optareissa. Hän aloitti kuitenkin vuosi sitten käsittämättömän pituuskasvun ja näin ollen tämä viimeinen kesä meni hänen kokonsa vuoksi tavallaan jo hukkaan. Motivaatiokin laski kuin lehmän häntä, kun ei vaan 177 senttinen yksinkertaisesti mahdu siihen saippuakuppiin eikä jolla kulje painon takia. Myönnetään - itse en ole lähellekään tuota pituutta eikä tulisi mieleenikään lähteä optaripurjehdukselle. Toivotaan, että motivaatio purjehdukseen löytyy taas talven aikana ja keväällä sitten siirrytään toiseen luokkaan.

Yllä olevan minioptarin Max sai aikanaan palkinnoksi kadettisarjan SM-kisasta pronssimitalin kera.

Oma "optiurani"ei kuitenkaan vielä lopu, sillä nuorempi purjehtii nyt aivan innoissaan tässä luokassa ainakin seuraavat pari vuotta. Lähdemme hänen kanssaan tulevana viikonloppuna kisaamaan Ruotsin Saltsjöbadeniin. Toivottavasti tulee hyvät kelit, koska se on varsin ihana paikka optariäidinkin näkökulmasta. Ja kiva muutenkin päästä äiti-poika -matkalle.

Max (alla) hinauksessa kohti rantaa viimeisestä kisastaan. Ohi on!