Sissipurjehdusta ja lämmikettä

Junioripurjehtijat saivat tänään painaa aikamoisella sissimeiningillä Stenungsundin huhtikuisessa purjehdussäässä. Lämpötila pysytteli viidessä asteessa, tuuli kahdeksassa metrissä, sade vihmoi ja Atlantti hohkasi kylmyyttään. Näissä olosuhteissa neljän tunnin treenit olivat suorastaan katu-uskottava suoritus, vaikka varusteiden asianmukaisuudesta oli toki huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla.

Ajoimme hytisevän poikani kanssa auton lämmitin täysillä majapaikkaamme, mutta kuuma suihkukaan ei tuntunut riittävän. Keitimme höyryävää valkosipulilla ja persiljalla maustettua kanakeittoa, joka onneksi tepsi. Yhdessä kokkaaminen taas lämmitti etenkin äidin mieltä.

Maistuva kanakeitto on aina helppo loihtia nopeasti. Keittomme sai makunsa voinokareessa paistetusta kanafileestä, kanafondista, ruokakermasta, valkosipulista, simpukkapastasta, porkkanasta ja palsternakasta. Koristeeksi ripottelin silputtua tuoretta persiljaa.

Aitoa herrgård-tunnelmaa

Tällä kertaa poikani purjehdusleiri ja kisat toivat meidät kaksistaan tänne Göteborgin yläpuolelle Stenungsundin pikkukaupunkiin. Ajelimme lentokentältä autolla suoraan Stenungsunds segelsällskap:in rantaan, josta hän ampaisi vesille muun porukan mukana. Minä lähdin etsimään majapaikkaamme, jonka suhteen odotukseni olivat melko korkealla. En oikeastaan ollut saanut kovinkaan paljon todellista ennakkotietoa Jordhammarin kartanosta, jossa yöpyisimme, mutta olin kai jo mielikuvissanut rakentanut paikasta tietynlaisen.

Jordhammarin kartanolla ei ole lainkaan katuosoitetta, jonka mukaan suunnistaa perille. Kyllähän se nyt pitäisi tietää... No, päätin kysyä pursiseuran rannassa tietä eräältä nuoreltamieheltä, joka näytti paikallisesta. Kuin tilauksesta hän hyppäsi oman autonsa rattiin ja sanoi johdattelevansa minut perille. Hurmaavaa ja huomaavaista. Pihapiiriin päästyämme hän pyöräytti autonsa tulosuuntaan, huikkasi jotain ja jatkoi omille teilleen.

Perillä en joutunut pettymään, vaan vilpittömästi vaikutuin näkemästäni aidosta kartanotunnelmasta, jossa saamme viettää seuraavat kolme yötä ja neljä päivää. Paikka on ihastuttava - juuri niin kuin uskalsin toivoa. Ja aivan kohtuullisen etäisyyden päässä rannasta. Ja vieläpä hyvin kohtuulliseen hintaan. Kolmen yön yhteishinta ei olisi riittänyt edes yhteen yöhön Stenungsundbaden Yacht Club:issa.

Tässä aitoa kartanotunnelmaa kuvina:

Kevät on Ruotsin länsirannikolla Stenungsundissa aavistuksen pidemmällä kuin meillä koto-Suomessa.

Marine twist

Saimme kutsun 40-vuotissynttäreille, joita vietetään tänään Suomenlinnassa meren äärellä.   Isäntäpariskunta on myös purjehtijoita, ja juhlan teemana on läpikotaisin merihenkisyys. Mm. lahjat on toivottu osoitettavan Puhdas Itämeri -rahastoon. Lahjasatsausten keskittäminen tähän kohteeseen on hieno ajatus ja teko päivänsankarilta. Lahjan antaja säästyy samalla ankarilta mietinnöiltä ja kaiken kaikkiaan on mahtavaa, että ystävä muistuttaa hyvän asian tukemisesta.

Enemmän päänvaivaa minulle sitten aiheuttikin annettu pukukoodi "Marine Twist"! Purjehdusrompetta ja marinahenkistä trikoopaitaa löytyy kaapistani yllin kyllin, mutta nyt on kuitenkin juhlat kyseessä. Sininen bleiseri olisi tietysti helppo, mutta tylsä valinta. Enkä tullut hankkineeksi mitään viime vuotisesta Ivana Helsingin Where the Fuck Is My Sailor -mallistostakaan... 

No, erinäisten mietintöjen jälkeen taidan päätyä pukemaan tänään ylleni vastikään hankkimani Ten Pointsin Pandora-saappaat ja alkutalvesta Ruotsista löytämäni tummansinisen vintage-mekon. Olenhan vaaleaverikkö, joten kun on tummansinistä yllä, ei merihenkisyys ole koskaan kaukana. Nyt sailorin asuvalintojen kimppuun...

Tämän kuvan kaappasin Ten Pointsin facebook-sivuilta. Näiden saappaiden kohdalla taisi mainonta purra minuun toivotulla tavalla - ihastuin kuvaan ja tiedustelin meilitse jälleenmyyjiä.

Mekko löytyi Smiley Vintage -nimisestä putiikista Tukholmasta tänä talvena.

Purjehdusmaisemia Gardalta

Heti ensimmäisenä päivänä koko perheemme taisi oikein innostua Gardan ylimaallisista maisemista, koska kamerat alkoivat jokaisella räpsyä kiivaasti. Tässä omat parhaat palani paikallisista purjehdusmaisemista:

Optaripurjehdusta Gardalla

Vietimme kaikkiaan 10 päivää pääsiäisen aikaan Italian Garda-järvellä, jossa järjestetään vuosittain maailman suurin Optimistiregatta Garda Optimist Meeting. Olimme mukana ensimmäistä kertaa. Molemmat poikamme osallistuivat ennen kisapäiviä tanskalaisten järjestämälle 3-päiväiselle leirille, jota seurasi yhden vapaapäivän jälkeen nelipäiväiset kisat. Toinen pojistamme purjehti kadettiradalla ja toinen varsinaisessa junior-sarjassa.

Päivät olivat pienille purjehtijoille pitkiä ja paikoin rankkoja niin fyysisesti kuin psyykkisesti; olosuhteet vesillä vaihtelivat usean tunnin tuulettomasta odottelusta 16 m/s tuuleen. Sekä hyisestä sateesta että paahtavasta auringosta kaikki saivat osansa. Mutta hienosti tämä tuhatkuntainen purjehtijajoukko tuntui jaksavan. Ja kokemusta ainakin karttui maailman suurimmasta fleetistä.

Gardalla saa purjehtia upeissa maisemissa. Myös huoltojoukoille riittää ihasteltavaa ja urheilumahdollisuuksia vuorilla, rantamaisemissa ja tenniskentillä.

Kipparikokous

Vesillelähtö

Nyt on kevät...pakko olla!

Viime yön aikana maa oli jälleen peittynyt valkoiseen huntuun, vaikka samaisena yönä siirryttiin kesäaikaan. Säästä huolimatta me muiden yhtä innokkaiden optariperheiden kanssa tarkistimme poikien jollista purjeiden kunnon, snöörit, vimppelit ja sun muut. Pursiseuralle pääsyä odottelevat jollat piti ainoastaan putsata lumesta (!), ja kumpainenkin poika lähti vetämään kärryillään jollaansa rantaan.

Mikä parasta, purjehtimaan pääsy ei ole vain yli-innokkaiden purjehtijoiden toiveajattelua (sillä tuskin jäät ihan vielä lähtevät), vaan huomenna seuran valmentaja lähtee vetämään jollatraileria Gardalle. Me lennämme perjantaina perässä ja pääsemme nauttimaan ihan oikeasta keväästä ja saamaan ensi tuntumia purjehdukseen - ihan pian!

Jollatrailerin pakkaus on aina kova homma, mutta tänään oli tunnelma korkealla, ainakin minulla.

Saaristopokkari

Lähdin viikko takaperin työmatkalle Manhattanille. Yllätyksekseni löysin Suomen päästä lentokenttäkaupasta hyvältä vaikuttavan pokkarin, jonka turvin minun ei tarvitsisi suurkaupungissakaan tuntea olevani liian kaukana saaristomerestä! Tämä ruotsalaiskirjailija Ann Rossmanin esikoisteos Majakkamestarin tytär sijoittuu - mihinkäs muualle - kuin idylliseen Ruotsin saaristoon. Ja tarkemmin sanottuna länsipuolelle, Göteborgin edustalle.

Olen taannoin opiskellut vähän aikaa kyseisessä kaupungissa ja tehnyt silloin pari reissua rannikolle, joten tämä pienikin kiinnekohta kirjan miljööhön herätti heti halun uppoutua tarinaan. Dekkarisarjan ensimmäistä osaa myös luonnehditaan takakannessa lupaavasti: "Bohuslänin saaristoon sijoittuva teos lumoaa purjehduksen, meren ja majakoiden ystävät elävällä kuvauksellaan; tässä jännärissä tuulet tuivertavat ja aallot pärskyvät."

Kaiken kukkuraksi olin juuri pari päivää sitten varannut matkan samalle seudulle - Stenungsundiin, jonne matkustamme huhtikuussa kaksin vanhemman poikani kanssa hänen purjehdusleirilleen ja optarikisoihin. Mietinkin, pitäisikö säästää kirjan lukeminen vasta sinne, jolloin kuitenkin odottelen pursiseuran rannassa päivät pitkät vesiltä rantaan palaavaa poikaani.

Ehkä lukukokemus kaipasi juuri nämä henkilökohtaiset kiinnekohdat, koska ilman niitä en olisi ehkä viitsinyt odottaa siihen asti, että vasta puolivälissä kirjaa alkoivat kerronta ja tarina kulkea. En paljasta juonesta enempää. Totean vain, että melko kevyt teos tämä on, vaikkakin ehkä juuri siksi oivaa lukemista myös veneeseen tiettyihin hetkiin.

Parasta kirjassa on kaikkiaan se, että kirjoittaja ei ole pelkkä purjehduksen fanittaja, vaan tietää mistä puhuu: hän kirjoittaa omasta kotiseudustaan ja on lapsuudesta asti varttunut purjehduksen parissa. Taidankin ihan näistä syistä etsiä käsiini myös mahdolliset jatko-osat!