tiistai 9. lokakuuta 2012

Rantaelämää Saltsjöbadenissa

Tukholman saaristossa, Saltsjöbadenissa, sijaitseva Kungliga Segelsällskap KSSS täyttyi viime viikonloppuna olympialuokista ja muutamasta muustakin purjehdusluokasta sekä yhteensä kaikkiaan kuutisen sadasta purjehtijasta. Olimme Olympiska Regattassa mukana tietysti optareissa, joissa poikani kisasi 104 muun purjehtijan kanssa. Kilpailukokemusta hänellä on kertynyt vasta tältä kaudelta ja nämä kauden päättävät Ruotsin kisat menivät parhaiten tähän asti: hän alkoi jo vähän hätyytellä fleetin puolivälin sijoja 60. sijallaan. Hänen osaltaan kisa oli myös nousujohteinen, joten siitä jäi tietysti kiva maku, että ensimmäisen päivän jälkeinen 74. sija parani sunnuntain suorituksilla niinkin paljon.  

Sää oli mahtava; sekä lauantaina että sunnuntaina oli aurinkoista ja tuuli pysytteli mukavasti 4-6 m/s:ssa. Siftailua oli aika paljon, mutta sekin on vain opittava hallitsemaan. Itse käväisin myös Tukholmassa hoitelemassa vähän työasioita, mutta muuten nautiskelin rannan tunnelmista. Asuimme edullisesti Vår Gård -nimisessä vaatimattomassa hotellimajoituksessa. Maisemat pelastavat paljon, joten muuta luksusta ei edes tarvita!

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti