Miesten lelu

Meidän perheen miesväki isoimmasta pienimpään on himoinnut pitkään GoPro-kameraa. Se, että olen kyseenalaistanut hankinnan mielekkyyttä ja tarpeellisuutta, ei ole tahtia haitannut, sillä miehille tyypilliseen tapaan kyseistä tuotetta on tutkittu pitkään ja hartaasti ihan vain suunnittelun ilosta. YouTubessa on vietetty haltioituneena tuntikausia tutkaillen, mitä kaikkea tällaisella kameralla on ympäri maailmaa onnistuttu kuvaamaan: surffausta, purjehdusta, laskettelua yms yms. Keskustelu GoPro:sta alkoi noin vuosi sitten, ja tietenkin minulta kysymättä, tällainen lopulta vain ilmestyi meille hiljattain.

Yritän asennoitua asiaan nyt ihan vakavissani, joten ensin tuotetiedot ja sitten muutama sana käytettävyydestä : ) Valotan sen verran jo nyt, että olen hieman lämmennyt asialle. 

Kyseessä on siis GoPro HD Hero 2 Motorsports videokamera (kyllä, nimi on juuri tämä). Sillä kuvaa kerralla parisen tuntia ja kuvakulma on aika uskomaton näin pieneksi vehkeeksi: Se kuvaa 170 astetta, eli suoraan sivuille siis melkein 180:n asteen kulmassa. Ja kuvan laatu on hirmu hyvä, HD-kamera kun on. Myös äänet se tallentaa pienenpienellä mikrofonilla tarkasti. Still-kuvat ovat 11 megapikseliä. Videokuvan huippuresoluutio on 1920x1080. Pienentämällä resoluutiota, ylhäältä-alas -kuvakulma paranee. Tätä ominaisuutta voi käyttää esim tilanteissa, joissa kamera on asetettu omaan kypärään vaikkapa hiihtäessä tai kiipeillessä. 

Hero2-malli tuli myyntiin tänä keväänä. Sitä edelsi Hero1 hieman pienemmällä muistikortilla ja kuvateholla, joten voinette arvata, että viimeistään tehokkuuden lisäys toimi meidän miesten ostopäätöksen kimmokkeena. 

Kameraan voi ostaa erilaisia lisäosia, joilla sen saa kiinnitettyä vaikka kypärään, valjaisiin, ranteeseen tai vaikka mihin. Meillä on vain kuvassa näkyvä jalusta. Mieheni lisäsi jalustaan itse tuon keltaisen narun, koska kokeilimme kameraa jollan keulassa viime kisoissa. Vaikka jalustan imukuppi pitää kameran hyvin paikallaan, narulla sen saa kiinnitettyä veneeseen varotoimenpiteenä, jos se jostain syystä irtoaisi. 

Kotona katselimme pojan startit kamerasta uudelleen ja täytyy myöntää, että mm. tällaisessa käytössä se toimii hyvin: purjehtija näkee itse oman suorituksensa. Millään muulla videokamerallahan ei tuollaista materiaalia saa taltioitua 100%:sti ja näin lähietäisyydeltä. Jollakisoissa on pyydettävä lupa GoPro:n käyttöön valmennustarkoituksessa ja niin mekin teimme. Nyt jään vain odottelemaan, milloin kuulen, että kameroita pitääkin olla kaksi: toinen keulassa ja toinen mastossa kuvaamassa manöövereitä ylhäältä käsin.

Ns. hyödyllisyytensä lisäksi tämä on tietenkin hauska lelu, jollaisista miehet erityisesti tykkäävät. GoPro kuuluu myös tulevan matkamme varustuksiin, mutta ajattelin, että se ansaitkoon ihan oman postauksensa, niin saan sisällytettyä juttuun vähän asiaakin.

Matkasuunnitelmia ja varusteita

Tänään aloitin kesäloman ja matkasuunnitelmat ovat jo täydessä vauhdissa. Ensin suuntaamme siis Sisiliaan. Tämä matka oli varattu jo talvella. Siellä aiomme kierrellä saarta ja matkata meriteitse toivottavasti myös Sisilian pohjoispuolella oleviin saariin, joita kokenut Italiankävijä ja purjehtiaystävämme suositteli ykköskohteinaan. Hän vertasi saaria tunnelmaltaan Saaristomeren pieniin kyläyhteisöihin, joissa eletään niukasti, kaikki tuntevat toisensa ja matkailijat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Maisemat ja meri ovat luonnollisestikin kaikkea muuta kuin meillä kotona. Odotan itse myös tuoreiden Välimeren antimien tuomia makunautintoja ja tunnelmaa pienissä paikallisissa kalaravintoloissa. Tiedustelin ystävältäni myös purjeveneen päivävuokrauksista, mutta Italiassa vaaditaan kipparointiin kuulemma jonkinlainen sertifikaatti, joten veneen mukana pitäisi vuokrata myös Italiano-kippari. No, nähtäväksi jää, innostaako tämä niinkään meidän "kipparia"!

Sisiliasta lennämme suoraan Splitiin Kroatiaan varsinaiselle purjehduslomalle. Veneessä on valmiina kaikki purjehdukseen liittyvä varustelu lähtien satamakirjoista, kartoista, liiveistä ynnä muista. Syöminen ulkona on halpaa, joten todennäköisesti veneessä valmistamme vain kevyitä lounaita ja aamiaisia, eli iltaisin ruokailemme reittimme varrella satamakylien ravintoloissa.



Nyt olen kerännyt matkavarusteita pinoon ja tuntuu hullulta, että taidamme pärjätä todella vähin tavaroin. Päätimme, että otammekin vain kullekin reput selkään, joten liikkuminen ja lennoilta poistuminen menee myös sujuvammin pelkillä käsimatkatavaroilla. Lentoliput, passit, kirjat ja pienissä purnukoissa kulkeutuva peruskosmetiikka vain mukaan. Jotain, mitä sitten puuttukaan, saamme varmasti ostettua paikan päältä. Pyyhkeet otamme myös uintia varten mukaan, ja vaatteiksi riittävät topit, t-paidat, sortsit ja parit ohuet kesämekot itselleni. Jos nyt ihan negatiiviseksi heittäytyy, windstopper-takkia voidaan harkita.

Varsinaisia muita purjehdusvarusteita emme varaa sen enempää mukaan, mutta yhdet tietyt sortsit, Pelle Pettersonit, lähtevät matkaan. Ei suinkaan merkin vuoksi vaan siksi, että nämä sortsit ovat osoittautuneet älyttömän kestäviksi niin miesten kuin naisten mallissa. Ovat yhä kuin vasta ostetut ja ties kuinka monta vuotta olemmekaan ne jalassa seilanneet. Ne sopivat tietysti käyttöön myös kuivalla maalla, koska teksti sortseissa muistuttaa elämän tosiasiasta, ettei pääse unohtumaan ; ) 

Pojille pakkaan tuttavaperheen kassiin omat purjehdusliivit, jotta niitä ei tarvitse rahdata Sisilian kautta. Omien liivien kanssa saan lapset helpommin suostuteltua myös käyttämään niitä. Luulen nimittäin, että keskipäivän kuumin helle ei houkuttele pukemaan edes näitä päälle, mutta ainakaan aikuisten perusliivit eivät sovi tai kelpaa. He ovat siinä iässä, että jos liivit ovat vähänkin vääränlaiset, niitä ei suostuta pukemaan päälle.

Top 3:n jatkoa: Rödjan

Tuossa jokin aika sitten kirjoittelin otsikolla Saariston Top 3, jossa listasin Helsingholmenin yhdeksi suosikkikohteistani. Muistin juuri, että taisin lupailla niitä kahta muuta, ja aika on päässyt hieman vierähtämään - pahoittelen.

Omalla tavallaan meille todella tärkeä ja kokemusrikas paikka on ollut aivan ensimmäisestä purjehduskesästämme lähtien Tammisaaren Rödjan. Huomaan valitsevani tällaisia pieniä, sinänsä ei-mitään-ihmeellistä -paikkoja, joissa vain on ollut hyvä fiilis ja tunne siitä, että on kaiken härdellin ulottumattomissa.

Kun ensimmäisellä kesälomapurjehduksellamme lähdimme kohti länttä, kryssimme FE 82:llamme mieheni kanssa pitkän päivän aamusta iltaan kylmässä ja sateisessa kesäkuun alun säässä. Olemme vuosien varrella huomanneet, että alkukesän tuulet puhaltavat melkein poikkeuksetta lännestä, joten monen päivän kryssi melko kapeilla väylillä on aina riesanamme. No, tuolloin ensimmäisellä kerralla jaksoimme koko matkan olla innoissamme uudesta paatistamme, mutta kun lopulta rantauduimme Rödjanin laituriin tajusimme, kuinka väsähtäneitä ja kylmissämme olimmekaan. Viereisen veneen yksinpurjehtijakippari kertoi, että saunaa voi itse lämmittää, ja sehän meille maistui. Aivan mahtava puusauna on palvellut meitä joka reissullamme ja muistamme siellä löylytellessämme aina ensimmäisen legin jälkeisen tunnelman. Useimmissa paikoissa saunavuoro on tunnin, mutta Rödjanissa olemme myöhemminkin voineet saunoa kiireettömästi, kun ruuhkaa ei yleensä ole. Halkohommiinkin pääsee, mikä tekee hartioille hyvää monen viikon purjehduksen ja veneessä kyyristelyn jälkeen.

Rödjanista saa ainakin heinäkuussa ostettua päivittäin savukalaa suoraan kalastajalta. Melkeinpä kaikilla tuulilla suojaisa laituri on pieni, mikä takaa paikan rauhallisuuden. Jos laituripaikkaa ei saa, lähellä on kuitenkin monta hyvää luonnonsatama- ja keula-ankkuripaikkaa.

Sittemmin poikamme ovat pienestä pitäen muistaneet Rödjanin paikkana, jossa on "ne lampaat". Erityinen muisto on yhdeltä varhaiselta kesältä, kun kävimme Rödjanissa sekä meno- että tulomatkalla. Tultuamme takaisin Rödjaniin saimme kuulla lampaiden hoitajalta, että he eivät olleet tienneet itsekään, mutta yksi lammas oli ollut tiineenä ja synnyttänyt vain reilu viikko sitten poikasen. Voitte kuvitella, miten suloinen pikku karitsa oli ja kuinka vaikea oli saada meidän poikia ( silloin 1 ja 3 v.) enää lähtemään sieltä pois. Meillä on heistä yhteispotretti albumissa karitsan kanssa. Siinä sekä pojat että lammas ovat tosi suloisia. Kaksi heistä (karitsa ja meidän nuorimmainen) olivat molemmat oppineet juuri seisomaan ja opettelivat ensi askeliaan.

Tämä kuva on sen sijaan digiajalta, kesältä 2010, joka oli venekoiran toinen kesälomapurjehdus. Totta kai olemme vieneet senkin Rödjaniin! Punainen mökki kallion päällä on hehkuttamani puusauna. Saunan ja kallion välissä on pieni hiekkaranta, josta on kiva mennä uimaan.

Juhannus-cruisailua

Päätimme tällä kertaa viettää Juhannuksen ihan oman perheen parissa ja lähiseuduilla, koska koko kevään viikonloput ovat olleet optarikisojen täyttämää touhua täynnä. Nyt käsillä on kerrankin täysin vapaa, pitkä viikonloppu ilman mitään menemistä, suhaamista ja roudaamista. Tuntuu jo ihan lomalta tämäkin! Ja halusimme rauhoittua keskenämme siitäkin syystä, että lähdemme viikon päästä ulkomaan matkoille, ensin Sisiliaan ja sitten vielä sen perään purjehtimaan Kroatiaan. Meille tällainen kesä tulee olemaan poikkeuksellinen siinä mielessä, että saaristomeri jää nyt ensi kertaa koluamatta. Vähän tässä on vieroitusoireita, mutta toisaalta jos purjeveneettömyydessämme haluaa nähdä yhtään mitään hyvää, kesä tuo mukanaan vaihtelua ja sen myötä aivan uusia kokemuksia myös purjehduksen saralla. Kynnys vuokrata ulkomailta venettä ja jättää omaa venettä vain laituriin lillumaan, on ollut aina niin korkealla. Nyt tähän on mahdollisuus.

Eilen juhannusaattona oli mitä mainioin veneilysää. Aamiaisen syötyämme pakkasimme rib-veneeseemme eväät ja lähdimme leppoisalle cruisailulle katselemaan Juhannuksen viettoa vesiltä käsin. Olisin tietenkin mieluusti ollut vaikkapa jossain Högsårassa, Jurmossa tai Kökarissa, mutta nyt olimme kuin turistit pääkaupunkiseudulla - lähialueiden juhannuksenvietosta meillä ei nimittäin entuudestaan ole minkäänlaista käsitystä!

Juhannuksena kaikenlaista venekalustoa on liikkeellä. Osa taisi odottaa vielä vesillelaskua tai kipparia vesillelähtövalmiina.

Tuo venekunta oli kuin me vielä vähän aikaa sitten. Samanlaisella Inferno 31:llä purjehdimme menneinä kesinä. 

Pysähdyimme katselemaan ohi lipuvia kesäseurueita Mattolaiturin terassille hetkiseksi.

Suomenlinnan Valimo-baarin ikkuna heijasti täysinäiseen satamaan rantautuneiden purjeveneiden mastot. Yhteen merietikettivirheeseen kiinnitin huomiota: juhlaliput oli ylhäällä jo melkein joka veneessä ennen virallista Juhannuksen lipunnostoa, eli kello kuutta. Ai ai...

Iltapäivällä päädyimme grillailupiknikille Gåsgrundetin sileille rantakallioille Espoon puolella. Koirakin rauhoittui hetkeksi uituaan ja keikuttuaan veneen keulassa sitä ennen monta tuntia.  

Split here we come!

Aurinko paistaa tänään: varasimme lentoliput Splitiin Kroatiaan ja vahvistimme purjeveneen varauksen. Samalla taisimme vahvistaa itsellemme heinäkuuksi superhellettä ja tasaisen hyviä tuulia. Pääsemme alle kuukauden kuluttua purjehtimaan uudella First 45:lla, jibii! Oman perheen kesken emme olisi tätä kokoluokkaa valinneet, mutta toteutamme Adrianmeren purjehdusloman ystäväperheen kanssa ja näin ollen tilavaatimukset tuli huomioida. Vaikka vene on iso, cabineita on kuitenkin tässä mallissa vain 3, joten joku lapsista saa vuoroöin nukkua salongissa. Tai ehkä kuumimpina iltoina hankkiudumme kaikki kannelle nukkumaan. Ilmastointia veneessä ei nimittäin ole.

Olen innoissani, että saimme Firstin - se purjehtii hyvin. Jänskää myös päästä kokeilemaan tämän kokoista venettä, jollaisessa en ole itse kertaakaan ollut gastina. Tässä First 45-venetyyppi Beneteaun nettisaitilta imuroituina kuvina.

Nyt alkaakin sitten Kroatian rantaviivan, saarien ja satamakylien kiivas tutkiskelu! Samoin alkoi heti raksuttaa, että mitä ihmettä tarvitsemme mukaan: mitä mahtaa löytyy veneestä vakiovarusteena ja mitä pitää muistaa ajatella vievänsä itse..?  Täytyypä selvittää veneen varustelista omistajalta. Toisaalta säiden puolesta oletan, että pääsen vihdoinkin nauttimaan yhtäjaksoisesta bikinipurjehduksesta, mikä Suomessa on kuumimpinakin kesinä jäänyt vain yksittäisten päivien varaan : ) Mukaan matkattavien vaatteiden osalta luulisi siis onnistuvan minimivarustuksin.

Meitä koetellaan taas

Olimme suunnitelleet lähtevämme tuttavaperheen kanssa purjehtimaan kesälomalla heidän uutuudenkarhealla purjeveneellään, mutta nyt tuli siihenkin suunnitelmaan takapakki. Me menetimme purjehduslomamme Suomen saaristossa, mutta veneen omistaja toki vieläkin enemmän. Kyseinen vene oli ulkomailla alkuperäisellä telakalla joidenkin pienehköjen valmistusvirheiden vuoksi ja saapui sieltä viime viikolla. Melkoinen yllätys odotti vastaan ottavaa veneen omistajaa (ja siis myös välillisesti meitä): runko oli haljennut matkalla! Aika hurja juttu - ja ajoitus, alkukesä, mitä huonoin. Nyt rannalla on siis jo kaksi onnetonta perhettä ilman venettä. En voi edes kuvitella heidän pettymystään. Itse mietiskelen lähinnä, pitäisikö meidän heittäityä taikauskoiseksi. Estääkö jokin korkeampi voima meitä pääsemästä vesille?? Tuliko sitä manattua Ahtia viimeisellä reissullamme...?

No, vielä jaksamme yrittää. Päätimme kaikki yhteistuumin, että nyt etsitään kimpassa vuokravene etelästä. Pakko päästä purjehtimaaaaaaaaan!!!! Toivottavasti tämä suunnitelma B pyörähtää käyntiin, sillä vaikka se ei korjaa kyseistä venettä, siitä tulisi varmasti hauskaa - ja lohduttavaa.

Viikonlopun pelasti poikien onnistuneet kisat, joista odottelemme paraikaa tuloksia ilmestyväksi optariliiton nettisivuille. Jännitys on ollut tänään korkealla, mutta vielä näin iltasella tuloksia ei kuulunut.

Tämä eilen kotimatkalla otettu kuva nuorimmaisestamme hengaamassa saa hyvälle mielelle.

Grand Soleil, X vai Salona?

Viikonlopun aikana olemme tehneet jälleen perusteellista kartoitustyötä Euroopassa myynnissä olevista veneistä - vuosimalleista, hinnoista, varusteista, tarjonnasta jne jne. Kaikkiaan noin vuoden etsinnän seurauksena toivelistallemme on päätynyt oikeastaan kolme venevalmistajaa, joita seuraamme: Grand Soleil / Cantiere del Pardo, X-Yachts ja Salona. Tässä yhteenvetoa kustakin merkistä ja käänteistämme veneen hankinnassa.

Olemme nähneet usein kauniita, ulkomaisen lipun alla purjehtivia Grand Soleil-maxipurjeveneitä Suomen saaristossa, mistä kiinnostus siihen alunperin heräsi. Vasta viime kesänä näin ensimmäiset GS:t suomalaislipun alla. Klassinen veistämö uudisti designiaan vuonna 2007, jonka seurauksena se lanseerasi Botin&Carceekin suunnitteleman nykyaikaista venesuunnittelua edustavan hienon purren 37 ja 40-jalkaisena. Näihin mekin olemme iskeneet silmämme.

Viime loppukesästä kävimme katsomassa Cadizissa yhtä yksilöä, jossa valitettavasti kulminoitui yllättävän yleinen ensimmäisten versioiden ongelma. Tuntuu ehkä oudolta, mutta tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näemme tai kuulemme joltakin tutulta siitä, että kun jokin uusi malli on työn alla ja tuotanto ei ole vielä standardisoitunut, voi työn jälki arvostetullakin veistämöllä olla yllättävän kammottavaa. Tämä vene oli selvä maanantaikappale: puutyön jälki leikkauksineen oli vähän sinne päin, ikkunatiivisteet pursuilivat ja pari kiinnitystä ovi- ja kattoluukuista oli muutaman vuoden vanhassa veneessä jo pettänyt. Samalla meille todentui se tosiasia, että etelä-eurooppalainen myyjä voi hyvällä omalla tunnolla kehua välittämänsä paatin kuntoa loistavaksi ja houkutella Suomesta asti pariskunnan toteamaan hänen liioittelunsa! No, oli ihan kiva viikonloppu Cadizissa, mutta venekauppoja ei siis tehty.

Petyimme GS:n laatuun, ja käänsimme katseemme X-veneisiin. No, olemme toki sittemmin todenneet GS:n huippulaadun ja hyvän työn jäljen muissa näkemissämme veneissä, joten sekin on yhä "listoillamme". Syksyllä löysimme kansainvälisiltä välityssaiteilta parikin hyvällä hinta-laatusuhteella varustettua X-37:aa. Voi että - vieläkin harmittaa, että syksy oli ilmeisesti Euroopassa kuumaa venekauppa-aikaa ja muutkin olivat hankkimassa samaa venetyyppiä. Kahteen eri kertaan ehti välittäjä myydä valitsemamme veneen ennen kuin me ehdimme astua Pariisin koneeseen niitä katsastamaan. Ensimmäisellä kerralla lentoliput lensivät pettymyksen saattelemana roskakoriin ja toisella kerralla lähdimme kumminkin Pariisiin nauttimaan elämästä. Täytyy laskea nämä reissut sitten jonain päivänä uuden veneemme hintaan...

Sen jälkeen X-37:ja ei oikein ole ollut myynnissä kohtuulliseen hintaan, mutta odottelemme, josko jonain päivän ilmestyisi. Kuitenkin pidämme EHDOTTOMANA takarajana ensi talvea uuden veneemme hankinnassa.

Aivan viime aikoina olemme alkaneet kiinnostua X:n kanssa hyvin samantyyppisestä veneestä, Salonasta, jonka laatua kehutaan ja hinta on kilpailukykyisempi kuin tunnetummilla veistämöillä. Salona on suosittu kilpaveneenä ja perhetuttumme Jani Lehden kipparoima miehistö voittikin Salona 37:lla viime vuonna Suomen mestaruuden avomeriluokassa. Siitä me tuon veneen oikeastaan keksimmekin, ja olemme nyt tutkailleet tiiviisti niiden hintoja.

Viikonlopun kartoituksen perusteella Salonan ostaja saa sekä tuoreemman että isomman veneen kuin saman verran rahaa käyttävä X:n tai GS:n ostaja. Kiinnostavuutta lisää myös se, että tarjontaa löytyy enemmän, eli näin ulkomaiselle ostajalle tilanne on hieman helpompi sitä kautta. Salona on erityisesti Adrianmerellä suosittu sekä kilpa- että charterveneenä. Myynnissä olevien veneiden määrä on selvästi myös syy aavistuksen kohtuullisempiin hintoihin. Ainoa miinus on vain se, että yleensä Kroatian lipun alle rekisteröidyt Salonat ovat kaikki ilman arvonlisäveroa, joten jos sinne lähdemme ostoksille, joudumme varautumaan suurempaan paperisäätöön ja tullimuodollisuuksiin.

Tämä yksilö  vm. 2011 on myynnissä Saksassa ja lähetimme välittäjälle juuri tiedustelun tarkemmasta varustelistasta ja veneen kunnosta.